Kansanterveystiede on luonteeltaan soveltavaa ja monitieteistä. Se käyttää hyväkseen useiden eri tieteenalojen menetelmiä ja tuloksia. Mm. epidemiologia, kliininen lääkeketiede, molekyylibiologia, sosiologia ja taloustiede ovat eräitä niistä. Kiinnostuksen kohteena on koko väestö tai jokin sen osajoukko. Tämä erottaa kansanterveystieteen kliinisestä lääketieteestä, joka keskittyy yksilöön.Systemaattinen kansanterveystiede on saanut alkunsa jo 1800-luvulla. Kansanterveystieteen tunnetuimpia saavutuksia on ollut tupakoinnin terveyshaitojen havaitseminen. Asia, jota pidetäänn nykyisin itsestäänselvyytenä, mutta joka ei ollut sitä vielä muutama vuosikymmen sitten.